|
Kesäkurssi 2011 pidetään 13.-19.6.2011. Kouluttajana tuttuun tapaan Jasse Hast.
Kannuksen Kamerakerhon kahdeskymmenes ensimmäinen kesäkurssi onnistui taas loistavasti. Lestijokilaakson taidepäivien yhteydessä pidetty viikon mittainen kurssi painottui kuvaamiseen, sommitteluun, ja kuva-analysointiin, unohtamatta digitaalisen kuvankäsittelyn suomia mahdollisuuksia. Kurssille osallistujia, joita oli nyt sekä päiväkurssilla, että uutena kokeiluna iltakurssilla kaiken kaikkiaan 30. Kurssilaisia luotsasi opettajan ominaisuuksissa Jasse Hast, joka on toiminut kurssillamme opettajana vuodesta 2001. Pahoittelemme, etteivät kaikki halukkaat taaskaan mahtuneet kurssille. Usein meitä on vähän moitittukin siitä, että pidämme samaa opettajaa vuodesta toiseen, mutta mielestämme se on rikkaus, mikäli löytää opettajaksi tällaisen "helmen" jossa yhdistyvät sekä taiteellisuus, että vankka tekninen osaaminen, siitä on pidettävä kiinni. Kurssille osallistujat ovat uusia aloittelijoita sekä oppilaita, jotka palaavat kurssille vuosi vuoden jälkeen yhä uudestaan. Jassella on kyky antaa jokaiselle jotain uutta. Mietinkin, että tämä on kuin perhe joka kokoontuu kerran vuodessa viikoksi yhteen, eli on se ydinperhe, ne jotka osallistuvat useana vuonna peräkkäin, sitten on nämä uudet jäsenet, jotka otetaan varauksetta perheeseen mukaan ja jotka poikkeuksetta tulevat uudestaan. Kuvausaiheita oli runsaasti, mm. taidepäivien teema KEVYT - PAINAVA oli joka päivälle, muita: Intoa täynna, Vinksin vonksin, Kuvion vanki, Valo antaa siivet, Viimeinen, Hiipunut… ym. Aiheista on koottu kooste. Nauti kuva-annista. Hyvää jatkoa kaikille! pj. |